Henkilöbrändi muodostuu kaikesta siitä, mitä ihminen on, mitä hän tekee, miten toimii ja miten hän ilmaisee itseään. Kaiken sen alla on käsitys itsestämme – käsitys, jonka suurelta osin omaksumme läheisiltämme ja ympäristöstämme, elämänkokemustemme perusteella. Käsitys, joka ei välttämättä läheskään kaikilta osin vastaa totuutta syvimmästä olemuksestamme, ja jota emme edes tietoisesti itse ole valinneet. Ja joka silti ohjaa käyttäytymistämme ja kaikkea sitä, mitä rohkenemme tavoitella.
Jollakin tasolla kuitenkin tiedämme, että ajan myötä rakentamamme minäkuva ei ole koko totuus. Tämän sisäisen ristiriidan vuoksi meillä saattaa olla epämääräisen tukala olo omassa elämässämme, vaikka päällisin puolin kaikki olisikin hyvin.
Tietoisen työskentelyn avulla – tulemalla tietoiseksi uskomuksistamme sekä ajatus-, tunne- ja toimintamalleistamme ja tarkastelemalla niitä kriittisesti – saamme kerros kerrokselta kuorittua pinnastamme sellaiset kerrokset, jotka eivät ole tässä hetkessä meille totta. Sitä kautta meidän on mahdollisuus löytää sen ainutkertaisen, autenttisen ja itselle merkityksellisen olemisen ja elämisen äärelle, jota jokainen meistä sisimmässään kaipaa.
Läsnäolo itselle ja sille, mikä meistä itsestämme missäkin tilanteessa tuntuu oikealle, auttaa meitä tekemään aidosti omannäköisiä valintoja. Nämä valinnat luovat kestävän ja omaa hyvinvointiamme pitkällä aikavälillä tukevan pohjan autenttisen henkilöbrändin rakentamiselle. Omintakeiselle, upealle brändille, joka rakentuu sisältä käsin – ei niinkään toisten todeksi elämien mallien ohjaamana.