Skip to main content

Pitkään mittasin henkilökohtaista menestystä aikaansaannoksillani. Suorittaminen oli se juttu niin työssä kuin kotona – tuli hetkellisesti hyvä mieli, kun saattoi vetää rivejä yli pursuilevasta todo-listasta. Ajatella, nämä kaikki asiat olen saanut aikaiseksi! Toisaalta silloin kun asiat eivät syystä tai toisesta edenneet toivomaani suuntaan tai omasta mielestäni järkevässä aikataulussa turhauduin, tuntui pahalta. Jossain vaiheessa huomasin, että pahalta tuntui aika usein.

Tiesin, että oli valittava toinen tie. Oli määriteltävä uudelleen, mitä menestys minulle tarkoittaa.

Otin aikaa itselleni. Vedin puoli vuotta henkeä ja mietin, miten tästä eteenpäin. Joogasin, luin kirjoja, tein pitkiä metsälenkkejä koiran kanssa ja vietin aikaa mökillämme Kuusamossa. Suorittaja minussa nosti välillä päätään muistutellen, että pitäisi saada aikaiseksi. Pitäisi olla suunnitelma. Tavoitteet ja konkreettisia todisteita siitä, että teen riittävästi. Että riitän.

Ajatus yrittäjyydestä oli kytenyt jo pitkään. Nimikin oli jo valmiina: SIGNIFIED. Mielikuvani yrittäjyydestä oli kuitenkin vahvasti suorittajahenkinen. Sellainen stressaantunut. Jatkuvasti pitäisi olla jossakin, missä ei vielä ole. Enemmän, nopeammin ja koko ajan vaikuttavammin. ”Ehkä yrittäjyys ei ole sinua varten, jos et ole sellainen, toimi tällä tavalla tai tavoittele sitä, tätä tai tuota”, muistan lukeneeni kokeneemman yrittäjän evästyksiä sosiaalisesta mediasta.

Nyt olen ollut yrittäjänä reilun kuukauden. Päätin määritellä itse, mitä menestys – tai se ”oikeanlainen yrittäjyys” – minulle tarkoittaa. Se on ennen kaikkea sitä, että saan tehdä sitä, mitä rakastan, olla avuksi muille ja samalla oppia koko ajan uutta. Minulle tärkein menestyksen mittari ei ole suoritteita, euroja tai prosentteja, vaan se on ennen kaikkea hyvän olon tunne. Se on tunne siitä, että saan elää itseni näköistä elämää niin yrittäjänä kuin yksityishenkilönäkin ilman paineita mukautua jonkun toisen laatimaan määritelmään oikeanlaisesta.

Uskon vahvasti siihen, että hyvän olon tunteesta kumpuaa myös liiketoiminnan menestys. Innostus välittyy ja kyky olla läsnä auttaa kohtaamaan asiakkaan aidosti, mikä puolestaan luo pohjaa ymmärryksen ja luottamuksen rakentumiselle. Suorittamisellekin on edelleen paikkansa, mutta se ei voi olla tapa elää. Ei ainakaan minulle.

Sillä hyvä olo = menestys.

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!

Riitta Birkstedt
+358 50 502 7019
riitta@signified.fi